Liimatta, Tommi : Manse - Markka-aika

Tommi Liimatan ylistetty omaelämäkerrallinen sarja jatkuu: Tampere 1996-2001. Tommi muuttaa parikymppisenä Lapista Manseen omistautuakseen Absoluuttisen Nollapisteen läpimurrolle. Nousukiito suomirockin A-sarjaan vaikuttaa lupaavalta, ja bändi kiertää keikkalavoja maakuntien keskikaljakuppiloista Ruisrockin päälavalle. Rockmaailman arki on kuitenkin raadollista, aikuisuus tuo omat haasteensa bändin maailmanvalloitukselle eikä sisäisiltä ristiriidoilta vältytä. Tulisiko Nollapisteestä Suomen Beatles vai katkeaisiko matka kesken kaiken, Tommi kysyy itseltään, kun tilin kate lähestyy nollaa. Teos on armottoman rehellinen, ajankuvaltaan äärimmäisen tarkkanäköinen runsaudensarvi.

****

tekstinäyte, osa 1:

Syyskuu 1996 (katkelma)

26. syyskuuta kehuin [Jouko] Karppaselle, että nuottivihkossani oli seuraavalle Nollapiste-levylle jo kahdeksan laulua. Saattaisin saada albumillisen valmiiksi jo ennen soololevyn ilmestymistä!
Mutta Jouko tarjosi kylmää kyytiä. [Soundin päätoimittaja] Timo Kanerva oli lukenut Avainlastun ja piti sitä sisäänpäin kääntyneenä ja köykäisenä. Englanninkielisillä teksteillä ei kuulemma tehnyt yhtään mitään – käsikirjoitus sisälsi muutamia 90-luvun alun enkkusanoituksiani. Soundi-kirjatkaan ei julkaisisi Avainlastua.
Jouko tähdensi, etten saa ajatella mitä sanoo Timo Kanerva tai Jouko Karppanen; minun on itse selvitettävä tavoitteeni ja keinot niiden toteuttamiseksi. Kompassineulani kuitenkin väpätti eikä pitävää pohjaa tahtonut löytyä. En masentunut hylkäyksistä vaan sisuunnuin: menin ja ostin Adleriin uuden värinauhan. Pidin opettavaisena sitä ettei kaikkea tarjoamaani hyväksytä, mutta elättelin rohkeaa optimismia. Kirjoittaisin Avainlastun kokonaan uusiksi! Ja jos lähettäisin käsikirjoituksen johonkin kustantamoon joulukuussa, kirja kukaties ilmestyisi jo keväällä!
Päätin muutenkin aloittaa alusta. Kappaleet, jotka olin Nollapisteelle ehtinyt Tampereen-viikkoina kirjoittaa, tuntuivat nyt kelvottomilta. Armon saivat vain ”Ennen virhettä” ja ”Joen silmille”. Agentti-shuffle oli kunnianosoitus Randy Newmanille, jälkimmäinen jatkoi soololevyn tarinaa ”Jokea silmiin”. Avainkohdan serkkuihinsa rakastuvista maalaisnuorista olin kirjoittanut kesäkuussa Sodankylän elokuvajuhlilla.
”Joen silmille” alkoi seuraavina viikkoina paisua isommaksi tarinaksi isästä, pojasta ja ahdasmielisestä kyläyhteisöstä. Oli se jo alkanutkin kehittyä: ”Tunnet ketään”, yksi nyt hylkäämäni hahmotus, sisälsi sekä ”Suvannossa ylpeä ilme I”:n että ”Yhteistä väliseinän” sävelkulkuja ja jälkimmäisen kertosäkeen. (––)
Kun kerroin hylänneeni lähes kaikki uudet lauluni, Tuula vähän säikähti: ”Et kai sie aio siirtyä ihan eri raiteille?” Rauhoittelin: ei, en lankeaisi sovinnolliseksi suomirokkariksi joka hymyilee hyväntekeväisyyskonserteissa. Takaraivossa häälyi aavistus jostain isommasta – siis Suljetusta – ja sitä en pilaisi hätäilyllä. Iso asia tulisi kyllä ulos tyydyttävässä asussa, mutta ei aivan äkkiä.
Joskus edistyminen tapahtuu luovuttamisen kautta. Niin tässäkin. Kielteisten kustannuspäätösten jälkeen olin vaihteeksi itse hylännyt jotain, harjoittanut itsearviointia. Lyhyen ajan sisällä sattuneet takapakit panivat miettimään, että kykyni olin ehkä arvioinut oikein mutta tulokseni yläkanttiin: en ollut kypsä peleihin joita etelässä pelattiin. Minulla oli kesken oman tekemiseni skaalaaminen valtakunnalliseen vaatimustasoon. Suoritus, joka ällistyttää maakunnan kulttuurihahmoilta silmät kuopistaan, ei tee metropolissa vielä minkäänlaista vaikutusta. Kuningas Rovaniemellä ei ole edes prinssi Tampereella.

***

tekstinäyte, osa 2:
Maaliskuu 1998 (katkelma)

Perjantaina 13. maaliskuuta ajoimme lumipyryssä Poriin. Transitissa ei ollut autoradiota, joten etuikkunalla seisoi patterimankka, joka nopeassa kiihdytyksessä keikahti etupenkkiläisen syliin. Kuuntelimme matkoilla kasetteja mutta myös Radiomafiaa, jos sieltä vaikka tulisi ”Kaatua” tai ”Silti”. Todennäköisemmin Mafialla soi edellissyksyiset Neljän Baritonin ”Pop-musiikkia” ja Natalia Imbruglian ”Torn”, mutta varmimmin Madonnan uusi ”Frozen”. Siitä tuli vitsi: avaa radio, tuleekohan ”Frozen” – ja ”Frozen” tuli. Kevään edetessä kuulisimme toistuvasti myös uutuuskappaleen ”Todella kaunis”, jonka esittäjä Zen Café oli esiintynyt Down by the Kemijoessa vuonna 1995.
Porissa Club Moo oli järjestänyt paikalle PA:n ja miksaajan – muistaakseni Häiriö Piirisen – joten Tuomas säästyi hommalta. Tomi löysi rumpumaton, jonka oli syksyn keikalla unohtanut lavalle. Bändiruoka oli porsaanleikkeitä, joita köyhänä söin enemmän kuin toiset. Takahuoneessa oli kylmä ja lavalla par-kannujen paahteessa kuuma. Olin sopinut Tomin kanssa että jos muistan keikalla kaikki sanat, saan häneltä pikkuaskin tupakkaa. ”Savu meihin” -kappaleessa sitten koitti blackout, ja aski jäi saamatta. Amerikkalainen asiakas antoi palautetta: ”You guys really kick ass!” Paluumatkalla arvioin Tuomaksen kanssa Wigwamin levyt huonousjärjestyksessä. Kotiuduin puoli seitsemältä aamulla.
Seuraavana päivänä ajoimme Tampereelta Raumalle; jos olisimme voineet majoittua Poriin, välimatka olisi ollut 140:n sijasta 50 kilometriä. Rauman Baarikaappi oli kuudensadan asiakaspaikan ravintola, jossa pieni PA:mme oli auttamatta alitehoinen. (Ravintoloitsija antoikin keikkamyyjä Jykylälle palautetta: seuraavalla kerralla yhtyeen on tuotava kunnollinen äänentoisto.) Mikserissämme oli niin vähän kanavia että rummuista voitiin mikittää vain bassorumpu ja virveli. Tämän vuoksi sijoitimme rummut lattialle lavan eteen. Syötyämme La Mammassa annoimme paikallislehteen haastattelun, jossa jouduimme arvioimaan Pala Raumaa -CD:n esityksiä – kieli varsin keskellä suuta.
Baarikaapin takahuoneen seiniä kiersi HIM-yhtyeen tussaama ”Fred–o–rama”, lista artisteista joiden nimeen on sijoitettu ”fred”: Joel Fredlikainen, Fred Marx Engels & Jung, Frederik, ZZ Fred, Absoluuttinen Freddapiste, Fredallica…
Yleisö oli erittäin humalaista. Eräs häiskä halusi kesken keikan soittaa rumpuja. Sitten hän kipusi lavalle ja halusi soittaa bassoa. Seuraavaksi näin aseen. Se välkähti tummasti kädessä salin takaosassa. Jatkoin laulamista, kuolisinhan keikalla eli ”turkissaappaat jalassa”. Ehkä se oli leikkiase, mutta kohta järkkäri ohjasi miehen ulos: joku syy hänen poistamiseensa oli. Kun siirryin Teemun kanssa rumpujen viereen esittämään Skootteri-tyyppistä ilmakitarointia, eteeni tuli Baddingin näköinen nuorimies, joka nosti hitaasti molemmat kätensä kurkulleni ja oli kuristavinaan.